Lähipäivinä tulee uusi jakso. Se on tällä kertaa hieman synkempi. Luvassa on kolme hautaa, joiden takaa löytyy heviä, tragedia v. 1953 ja erään rakennuksen oma hautapaikka.
Lokakuussa haudatut on myös paljon uusilla kuvausreissuilla ympäri Suomea. Se tulee vaikuttamaan julkaisutahtiin jonkin verran.
Kun Haudatut-kanava lähti liikkeelle, en olisi osannut arvata, kuinka moni teistä lähtisi mukaan kulkemaan hautausmaille, kuuntelemaan tarinoita ja muistelemaan ihmisiä niiden nimien ja vuosilukujen takana.
Tänään meitä on täällä jo 1 000.
Kiitos jokaisesta katselusta, tykkäyksestä, kommentista, jaosta ja ennen kaikkea siitä, että olette ottaneet tämän kanavan näin hienosti vastaan. 🙏
Seuraavaksi Haudatut kulkee Ähtärin hautausmaan poluilla – ja tällä kertaa yksi nimi nousee ylitse muiden.
🎙️ Topi Sorsakoski. Mies, jonka ääni jäi pysyvästi suomalaiseen iskelmähistoriaan.
Mutta Ähtärin hautausmaa kätkee paljon muutakin.
Tiedätkö esimerkiksi, mistä pekkaspäivät ovat saaneet nimensä? Tai millainen tarina löytyy Formula 1 -maailmastakin tunnetun Aki Hintsan viimeisen leposijan takaa?
Ja vastaan tulee vielä monta muutakin nimeä, joiden tarinat ansaitsevat tulla kerrotuiksi.
Ähtärin hautausmaa – tulossa seuraavaksi. Jokaisella haudalla on tarinansa.
Anssi Tikanmäki. Mies, joka teki suomalaisista maisemista musiikkia, kulki pitkän matkan Haapajärven pelloilta Sibelius-Akatemiaan, Juice Leskisen rinnalle ja elokuvamusiikin maailmaan. Videolla tutustumme Anssi Tikanmäen elämään, hänen musiikkiinsa ja lopulta myös hänen viimeiseen leposijaansa Ruovedellä.
Tulossa lähiaikoina Haudatut-kanavalle.
Ruoveden hautausmaalla lepää myös muita ihmisiä, joiden tarinoihin palaamme myöhemmin omassa Haudatut-jaksossa.
Haudatut
1 day ago | [YT] | 35
View 0 replies
Haudatut
Lähipäivinä tulee uusi jakso. Se on tällä kertaa hieman synkempi. Luvassa on kolme hautaa, joiden takaa löytyy heviä, tragedia v. 1953 ja erään rakennuksen oma hautapaikka.
Lokakuussa haudatut on myös paljon uusilla kuvausreissuilla ympäri Suomea. Se tulee vaikuttamaan julkaisutahtiin jonkin verran.
1 week ago | [YT] | 18
View 0 replies
Haudatut
3 weeks ago | [YT] | 33
View 0 replies
Haudatut
ME TEHTIIN SE – 1 000 TILAAJAA! ❤️
Kun Haudatut-kanava lähti liikkeelle, en olisi osannut arvata, kuinka moni teistä lähtisi mukaan kulkemaan hautausmaille, kuuntelemaan tarinoita ja muistelemaan ihmisiä niiden nimien ja vuosilukujen takana.
Tänään meitä on täällä jo 1 000.
Kiitos jokaisesta katselusta, tykkäyksestä, kommentista, jaosta ja ennen kaikkea siitä, että olette ottaneet tämän kanavan näin hienosti vastaan. 🙏
3 weeks ago | [YT] | 39
View 2 replies
Haudatut
Ähtärin video tulee aivan lähipäivinä. Erään henkilön kuvaa olen yrittänyt saada ja mahdollisesti saan sen hänen lähiomaiseltaan piakkoin.
Olen myös kuunnellut palautetta ja videolla käydään läpi muistomerkkejä aiempaa paremmin. Lisäksi Ähtärin kirkkoa myös sopivasti.
Pääpaino on ja tulee olemaan henkilöissä. Nyt on luvassa erittäin mielenkiintoinen jakso. Kahden henkilön kohdalla on pidemmät kokonaisuudet.
4 weeks ago | [YT] | 22
View 0 replies
Haudatut
Seuraavaksi Haudatut kulkee Ähtärin hautausmaan poluilla – ja tällä kertaa yksi nimi nousee ylitse muiden.
🎙️ Topi Sorsakoski.
Mies, jonka ääni jäi pysyvästi suomalaiseen iskelmähistoriaan.
Mutta Ähtärin hautausmaa kätkee paljon muutakin.
Tiedätkö esimerkiksi, mistä pekkaspäivät ovat saaneet nimensä?
Tai millainen tarina löytyy Formula 1 -maailmastakin tunnetun Aki Hintsan viimeisen leposijan takaa?
Ja vastaan tulee vielä monta muutakin nimeä, joiden tarinat ansaitsevat tulla kerrotuiksi.
Ähtärin hautausmaa – tulossa seuraavaksi.
Jokaisella haudalla on tarinansa.
1 month ago | [YT] | 42
View 0 replies
Haudatut
Anssi Tikanmäki.
Mies, joka teki suomalaisista maisemista musiikkia, kulki pitkän matkan Haapajärven pelloilta Sibelius-Akatemiaan, Juice Leskisen rinnalle ja elokuvamusiikin maailmaan. Videolla tutustumme Anssi Tikanmäen elämään, hänen musiikkiinsa ja lopulta myös hänen viimeiseen leposijaansa Ruovedellä.
Tulossa lähiaikoina Haudatut-kanavalle.
Ruoveden hautausmaalla lepää myös muita ihmisiä, joiden tarinoihin palaamme myöhemmin omassa Haudatut-jaksossa.
1 month ago | [YT] | 44
View 0 replies
Haudatut
Yksi mielenkiintoisimpia jaksoja on tulossa. Kaunis hautausmaa ja mitä tarinoita ihmisten takana. @Haudatut
1 month ago | [YT] | 36
View 3 replies
Haudatut
1 month ago | [YT] | 10
View 2 replies
Haudatut
1 month ago | [YT] | 13
View 0 replies
Load more